Saksanseisojakerho ry.

Saksanseisojakerho

Mannermaisten kanakoirien rotujärjestö

Käyttötarkoitus

Monipuolinen metsästyskoira.

Rodun historia

Saksalaisissa keskiaikaisissa teksteissä puhutaan haukkakoirista, lintu- ja kanakoirista, vesi- ja saukkokoirista. Kaikki nämä koirat olivat kuvausten perusteella pitkäkarvaisia. Metsien vähetessä ja aukealla metsästyksen yleistyessä alettiin koirien valinnassa kiinnittää entistä enemmän huomiota seisontataipumuksiin. Maaten linnut ”kiinnittävät” koirat olivat myös suosiossa verkkometsästyksen yleisyyden takia.

Tuliaseiden yleistyessä metsästyksessä 1800-luvun alusta lähtien alkoivat seisoville metsästyskoirille asetetut vaatimukset vakiintua uudella tavalla. Saksalaisilta koirilta vaadittiin monipuolisia metsästystaipumuksia, kuuliaisuutta, vahvaa vainua, sopeutuvaisuutta, keskeytymätöntä ajoa, jäljestyskykyä sekä vaanimis- ja hyökkäämiskykyä.

1800-luvun puolivälin jälkeen Saksassa innostuttiin käyttämään jalostuksessa englantilaisia laajahakuisia, nopeita ja hyvävainuisia kanakoiria metsästyskoirien risteytysvanhempina. Risteytystyössä mentiin jopa liian pitkälle, niin että alettiin menettää saksalaisten koirien perinteisiä hyviä ominaisuuksia. Tästä huolestuneena perustivat eräät kasvattajat 1870-luvulla ensimmäiset kennelyhdistykset.

pkks

Kennelyhdistysten tavoitteena oli vakiinnuttaa pitkäkarvaisen saksanseisojan ulkomuoto ja rakenne sekä säilyttää ja kehittää tasapuolisesti koirien monipuolisia metsästysominaisuuksia. Tässä vaiheessa pitkäkarvaisissa saksanseisojissa oli perintötekijöitä vanhoista saksalaisista ajavista koirista, lintu- ja vesikoirista sekä englantilaisista kanakoirista. Pitkäkarvainen saksanseisoja hyväksyttiin aikalaisten piirissä vanhaksi saksalaiseksi metsästyskoiraksi.

Ensimmäinen rotumääritelmä koottiin vuonna 1879 Hannoverin suuressa koiranäyttelyssä, jonne senaikaisen kannan parhaat yksilöt pyrittiin kokoamaan. Tämän jälkeen rotumääritelmää ei juurikaan ole muutettu. Samassa näyttelyssä koottiin myös lyhytkarvaisen saksanseisojan rotumääritelmä. Tästä alkoi puhdasrotuisten saksanseisojien jalostus.

Vuonna 1893 perusti vapaaherra von Schorlemer-Alst ensimmäisen rotuyhdistyksen, nimeltään Club Langhaar, jonka toimialueena oli Westfalen ja Rheinland. Vuonna 1897 perustivat muun Saksan kasvattajat Verein-Deutsch-Langhaar -yhdistyksen Berliinissä. Vuonna 1926 koko Saksan alueen pitkäkarvajalostus koottiin Deutsch-Langhaar-Verband -kattojärjestön alle.

Iso münsterinseisoja syntyi, kun mustavalkoiset ja mustapäistäriköt koirat jätettiin pitkäkarvaisen saksanseisojan jalostuksen ulkopuolelle vuonna 1908. Mustan värin uskottiin virheellisesti olevan peräisin suojelukoirista ja mustasta pointterista. Jotkut metsästäjät jatkoivat kuitenkin jalostusta näillä koirilla ja järjestäytyivät vuonna 1922.

Ulkomuoto

Pitkäkarvainen saksanseisoja on voimakas, lihaksikas, syvärunkoinen ja sulavalinjainen koira. Rodun säkäkorkeuden ihanne on uroksilla 63 – 66 cm, nartuilla 60 – 63 cm. Näiden rajojen yli menevä vaihtelu sallitaan rotumääritelmän rajoissa, mutta sitä ei missään tapauksessa tulisi suosia. Ehdottomat rajat ovat uroksilla 60 – 70 cm ja nartuilla 58 – 66 cm. Koiran paino on noin 30kg. Rodussa esiintyy kuusi eri värimuunnosta; yksivärisestä ruskeasta eri sävyisiin valkoisen ja ruskean kirjaviin. Kokoruskea väri on yleisin. Kaikilta kirjavilta muunnoksilta vaaditaan ruskea pää, jossa voi olla vaalea läsi, juova tai tähti.

pkssiidaKäyttöominaisuudet ja luonne

Pitkäkarvainen saksanseisoja on monipuolinen käyttökoira, joka voidaan kouluttaa lähes kaikkiin metsästysmuotoihin. Rotutyypillisen pitkäkarvaisen luonne on tasapainoinen, rauhallinen ja avoimen ystävällinen. Saksalaisen määritelmän mukaan pitkäkarvaisen tulee olla lauhkea kuin lammas kaikkia ihmisiä, niin vieraita kuin tuttujakin kohtaan. Pitkäkarvainen onkin erittäin lapsirakas ja luotettava perhekoira. Rodussa on kuitenkin metsästysominaisuuksissaan tiettyä karskiutta ja peräänantamattomuutta, eikä pitkäkarvainen ole pehmeäluonteinen koira. Tämä yhdistettynä voimakkaaseen riistaintoon edellyttää jämäkkää ja johdonmukaista koulutusotetta. Ohjaajaansa kunnioittava pitkäkarvainen saksanseisoja on erittäin miellyttävä, yhteistyöhaluinen metsästyskoira.

Pitkäkarvainen saksanseisoja on lintukoira ja luontainen seisoja. Myös petoeläinkovuus, haukkuen ajaminen ja jäljestystaipumukset kuuluvat rodun luontaisiin taipumuksiin. Turkkinsa ansiosta pitkäkarvainen on hyvin suojattu kylmyyttä ja kosteutta vastaan, minkä vuoksi koira menee iloisesti myös jäätävän kylmään veteen. Suojaava karva ja peräänantamaton riistainto tekevät koirasta erittäin hyvin vesityöskentelyyn soveltuvan, eikä pitkäkarvainen väistä myöskään tiheikköjä. Pitkäkarvaisen haku on maastonpeittävää ja tarkkaa sekä riittävän vauhdikasta, mutta ei kiitolaukkaa. Haun tulee riittää laajuudeltaan ja vauhdiltaan niin metsämaastossa, pelloilla kuin tunturissakin tulokselliseen metsästykseen.

Miellyttävästä ulkonäöstään ja olemuksestaan huolimatta pitkäkarvainen saksanseisoja on selkeästi metsästyskoirarotu. Rodulla on liikuntatarmoa sekä vahvat metsästysvietit. Väärissä käsissä karski ja riistaverinen sekä varsin suurikokoinen pitkäkarvainen on potentiaalinen ongelmakoira, eikä rotua voi missään tapauksessa suositella pelkästään seurakoiraksi!

Pitkäkarvainen saksanseisoja on kotimaassaan Saksassa täysin metsästäjien käsissä, ja tilanne on Suomessakin tällä hetkellä erinomainen. Tämänhetkiset aktiivikasvattajat myyvät pentunsa ainoastaan metsästäjille. Rotua alettiin tuoda Suomeen vasta 1990-luvulla, kun rodun emämaan rotujärjestö oli vihdoin hyväksyttänyt yli 100 vuotta vanhan rotumääritelmän FCI:lla vuonna 1987. Rotu on vähäisestä lukumäärästään huolimatta menestynyt Suomessa erinomaisesti kanakoirien erikoiskokeissa, KAER-kokeissa. Nykyään Suomessa rekisteröidään noin 3 – 4 pentuetta vuodessa.

Jalostuskatselmus 6.7.2014 Kuusamo

Urokset

Nartut

Koiran nimestä aukeaa sen jalostuskatselmusarvostelu. Arvostelu löytyy myös tietokannasta koiran tiedoista.